Herkkä kasvi herää liian aikaisin

 In Ohjeita, Vinkit

Havujen talvisuojaus on monille jo ihan tuttu juttu. Mutta oletko kuullut, että myös moni muu kasvi hyötyisi suojasta kevätaurinkoa vastaan?

Meikäläiseen ilmastoon täysin sopeutuneet kasvit, kuten vaikkapa koivut, tietävät, että kevätsää on ailahtelevainen. Vaikka päivällä on reilusti lämmintä, seinustalla jopa yli 20 astetta, voi yöllä olla vielä napakka pakkanen. Koivun geenit ovat selvillä tästä ja puu kuvainnollisesti kääntää kylkeään ja painaa torkkunappia, vaikka aurinko kuinka houkuttelisi kevätkarkeloihin. Se tietää, että vielä on liian varhaista ja jatkaa syvää talviuntaan.

Leppeämmästä ilmastosta kotoisin olevat kasvit eivät puolestaan tunne yöpakkasten uhkaa tai hallan vaaraa ja ne kiiruhtavat kasvuun heti, kun mittari näyttää kasvulle riittäviä lämpöasteita. Ne ovat vaipuneet talvilevolle ja ainoastaan torkkuvat kevyesti. Niiden kohtaloksi ei aina käy talven paukkupakkaset vaan kevätsää suurine lämpötilaeroineen.

Pakkaspeitettä, harsoja, havuja ja lunta

Vyöhykekestävyydeltään aroille kasveille valitaan suojaisa ja lämmin kasvupaikka. Mutta sen lisäksi niitä pitäisi muistaa myös kevätauringon lämmittäessä. Kasvin heräämistä pitäisi viivyttää luomalla sille kylmät olosuhteet esimerkiksi pakkaspeiton avulla.

Tämä jutun kuvassa lumikasan alla luuraa Zilga-viiniköynnös. Sen luvataan kestävän jopa 40 astetta pakkasta. Eteläseinustan kivimuurin maalis-huhtikuinen lämpö sai kuitenkin sen jo edesmenneen ison sisaruksen heittämään henkensä muutama vuosi takaperin. Syksyllä alasleikattu Zilga on saanut päälleen havuja, lunta sekä säkkikangasta ja vielä lisää lunta kuorrutukseksi. Lumipeitettä lapioidaan sen niskaan lisää aina, kun edellinen kerros hupenee uhkaavasti.

Ennenpitkää lumet kuitenkin sulavat ja kasvu lähtee käyntiin. Silloin sääennusteiden seuraaminen on herkän kasvin pelastus, sillä kylmiä öitä voi olla luvassa vielä kesäkuussakin. Suojaisa kasvupaikka pidättää hyvin päivän lämpöä, eikä yö ole niin ankara kuin avoimella paikalla. Kasvia voi auttaa selviämään yön yli suojaamalla sen esimerkiksi harsoilla. Suojaaminen on kuitenkin syytä tehdä jo silloin, kun päivä on vielä lämmin. Silloin suojan alle ehtii lämmön vaikutuksesta tiivistyä kosteutta, joka pitää kylmän loitolla pelkkää harsoa tehokkaammin. Hallan pitää nimittäin silloin selättää harson lisäksi myös vesipisaroihin varastoitunut lämpöenergia.

Pitkää ikää pihojemme erityisherkille!

Recommended Posts