Pelastakaa pensasaita!

 In Piha-ajatuksia

Toisinaan kuulen kommentin: ”Sun piha on varmasti tosi upee!” Nolona saan kuitenkin todeta takaisin, että suutarin lapsella ei ole juhlakenkiä. Kun puuhaa päivät toisten pihojen parissa, ei omalle tontille tahdo jäädä aikaa eikä varsinkaan energiaa. Kukapa sitä haluaisi olla aina töissä.

Jonkun projektin kuitenkin joka kesä hoitaaksaeni myös omalla pihalla. Tonttimme on aika suuri, joten puuhaa ja remppaa riittää lähes kaikkialla, mihin silmänsä laskee. Tämän kesän projektina on operaatio ”Pelastakaa pensasaita”. Marja-aronia aitamme on noin seitsemän vuotta sitten paljasjuurisista aitataimista istutettu. Aitataimet ovat tikkuja, joilla on juuret ja niiden pääsy pensaaksi saakka on huomattavasti hitaampaa kuin astiataimien, joilla on jo enemmän elettyä elämää takanaan.

Huolettomat kesäpäivät ovat tehneet tonttimme rajalla tehtävänsä ja nurmikko on saavuttanut aidan. Lopputuloksena on puska, jossa on sekaisin korkeaa heinää ja taimia, jotka yrittävät sinnitellä hengissä nurmikon puristuksissa. Nurmikko totta vie osaa ottaa osansa pensaille tarkoitetusta vedestä ja lannotteista ja kasvaa aidan seassa paremmin kuin paikoissa, joihin se on kylvetty kukoistamaan.

Alkutilanne oli aika lohduton.

Alkutilanne oli aika lohduton.

Jos asiakas pyytäisi minua pelastamaan pihallaan vastaavassa kunnossa olevaa aitaa, antaisin tylyn tuomion: kaikki ylös ja uusi tilalle. Työtuntien määrä tulisi olemaan hurja ja tulokset epävarmoja, joten huomattavasti halvemmaksi, nopeammaksi ja varmemmaksi vaihtoehdoksi tulee aloittaa koko homma alusta. Mutta omalla pihalla ei työtunteja ja tehokuutta tarvitse laskea, joten päätin ryhtyä vielä pelastustoimiin. Samalla tulee opittua uutta ja ainakin kokemuksen rintaääni syvenee.

Useampana päivänä olen siis polvistunut aidan ääreen ja kitkenyt, nyhtänyt sekä kaivanut mahdollisimman paljon heinää ja rikkoja pois aitaa tukahduttamasta. Se on ollut todella hidasta ja paikoin vaikeaa ja tympeääkin hommaa. Aronian juuret kulkevat nimittäin melko lähellä maan pintaa ja siksi kanttiraudasta, lapiosta tai muista syvemmälle ulottuvista työkailuista ei ole iloa. Pikkuharan ja näppivoimien varassa siis etenin pikkuhiljaa pensaalta toiselle.

Nyt aita on lähestulkoon läpikitketty, mutta samaan hommaan on varaudettava vielä muutaman kerran kesän aikana. Maahan jäi juuria ja uusia leviää vapautuneille paikoille pitkin kesää – onhan pensaiden juurilla lokoisat oltavat – maa on möyhitty kuohkeaksi ja ravintoakin tarjolla mukavasti. Kitkemisen jälkeen pensaat saivat nimittäin lannoitetta, joka kelpaa kyllä rikoillekin. Osan matkaa aidan juurelle levitin myös säkkimultaa peittämään kitkuhommissa ylösnousseet juuret. Työhän valuu hukkaan, jos pensaat kuolevat juurten jäätyä paistattelemaan päivää. Myös kuoriketta tai muuta katetta on tulossa helpottamaan pensaiden taistelua omasta kasvupaikastaan.

Päivä tai kaksi ja aroniapensaiden pulleat silmut puhkeavat. Jännittyneenä jään seuramaan, kuinka aidan käy alkavalla kasvukaudella. Kannattiko tähän työlääseen operaatioon ryhtyä? Lupaan palata myöhemmin kertomaan kuinka kävi ja jakamaan parhaat vinkit, mikäli samainen operaatio on ajankohtainen myös teidän pihassa.

Recommended Posts