Puutarhan kevät alkaa puiden leikkauksilla

 In Ohjeita, Vinkit

Puiden leikkausaika alkaa olla käsillä. Leikkaamisen voi aloittaa, kun pahimmat pakkasjaksot ovat väistyneet. Leikkaamiseen täytyy aina olla peruste, eikä oksasaksiin ja -sahaan kannata tarttua vain tavan vuoksi. Kasvin kannalta on parempi, jos leikkauksia tehdään vähän ja usein (vuosittain) kuin harvoin ja runsaasti. Puiden ja pensaiden leikkaamiseen löytyy runsasti oppaita kotipuutarhureiden tarpeisiin, mutta epävarmuuden iskiessä kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

 

Kirsikka- ja luumupuut leikataan ensimmäisenä

Ensimmäisenä leikkausvuorossa ovat mahlavuotoiset puut. Ne leikataan ennen kuin puun nestevirtaus herää kevääseen. Mahlavuotoisia puita ovat mm. kirsikat, luumut, vaahterat ja koivut. Näiden puiden leikkaustarve on yleensä vähäinen, mutta leikkaamisessa kannattaa olla enemmin ajoissa kuin myöhässä. Liian myöhään leikattu puu voi kirjaimellisesti pumpata itsensä kuiviin leikkaushaavojen kautta.


Omenapuiden leikkauskausi on pitkä

Myös omenapuiden leikkaamisen voi pikkuhiljaa aloitella. Hyvä aika aloittamiselle on silloin, kun lumipeite on sulanut sen verran, että puun luokse on helppo päästä ja pakkanen ei palelluta sormia heti kohmeisiksi. Leikkaamista voi jatkaa siihen saakka, kunnes silmut puhkeavat. Omenapuut ovat usein voimakaskasvuisia ja hyötyvät vuosittaisista leikkauksista. Päärynäpuita leikataan samalla tavalla kuin omenapuita, tosin ilmastollisen arkuuden vuoksi hieman varovaisemmin.

Leikkaushaavan peittäminen vahalla on lähinnä kosmeettinen toimenpide. Tutkimuksissa on osoitettu, että haavan suojaaminen ei suojaa puuta sienitaudeilta enempää kuin suojaamatta jättäminen. Jos kaapin perillä pyörii vahapurkki, sen voi käyttää loppuun, mutta seuraavan vahapurkin sijasta kannattaa investoida rahansa vaikka uusiin taimiin tai kesäkukkiin.

Recommended Posts